lauantai 13. huhtikuuta 2013

Paluu Pirkanmaalta!


Kevään ensimmäinen vesisade viuhuttaa Transporterin pyyhkijöitä. Luonto kiittää ja talvi sulaa pois. Jukkiksen telakkatyöläisen asu luo merkityksiä ja mielikuvia, kun hän asettaa vakionopeudensäätimeen lukeman 140km/h. Tuomo on uppoutuneena musalehden pääkirjoitukseen, Paavo lepuuttaa ja Joelilla on työn alla Tauno Palon elämänkerta.

Telakan keikalla oli kiitettävästi väkeä ja veto oli onnistunut. Soitimme levyn biisit sekä lisäksi Turun. Katkaisin kielen, mutta onneksi illan toisen bändin, Getawaycabin kaverit olivat hereillä ja sain lainaksi kitaran ja kielenkin vaihtoivat. Kiitos siitä! Elämä jatkui ja kiinnosti. Encoressa soitimme uuden suosikkikappaleeni, Katalonian. Tuomo teki huuliharppudebyytin. Yleisö taputti läpi koko biisin kakkoselle ja neloselle. Tuntui hyvältä. Joelin standup-taidot viihdyttivät yleisöä ja soundit olivat ilmeisesti onnistuneet nappiin.

Keikan jälkeinen tunneseminaari nosti esiin kysymyksiä "keskinäisestä kommunikaatiosta", keikalla "kohtaamisesta" ja "tukemisesta". Välillä tulee keskityttyä soundiin. On elämässä muutakin. Tapasimme viimein promohenkilömme ja levy-yhtiömme yhteistyökumppanin, "Mainosmies-Makkosen". Pimeys-perhe kasvaa. Tuomo rummuttaa radiossa Matti Johannes Koivun biisissä. Mikäs sitä kulkurin on ollessa.

- Pekka

2 kommenttia:

  1. Oh, tippuiko Turku levyltä? Pimeyden paras biisi. Tai no, ei paras. Parhaimmistoa. BTW, kaupunkitrilogian viimeinen osa: Tampere? vai ehkä Lahti!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku tippui. Ei ollut enää sijaa majatalossa. Mutta jonain päivänä...
      Kaupunkitrilogian viimeinen etappi löytynee itseoikeutetusti Ilmajoelta.

      Poista