perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ajan päivin, nukun öin



Vaasankatu on muutettu kävelykaduksi. Suomalaiseen, runolliseen, tapaan se on tehty rajaamalla muutaman korttelin väli betoniporsailla. Uudistus hakee vielä muotoa, sillä Puukkobulevardilla on jo ehditty protestoida sitä ajamalla käyskentelijän päältä ja hurraamalla sakkoa antavalle poliisille. Sinänsä ei mitään uutta kyseisellä kadulla.

Vaasankadusta puhun siksi, että soitimme Kustaa Vaasassa eilen. Hikisestä, intiimistä ja osin akustisesta showsta jäi hyvä fiilis. Igor, Boris etceteran mullikuorot kajahtivat höyryten täyteen ahdetun "Kustun" postimerkin kokoiselta lavalta.

Toisin kuin Ircissä puhuttiin, en ollut kännissä eilen. Pekka jatkaa tästä.

Eräskin nuori toimittajanplanttu mallaili Igor, Boriksen sijainniksi Kalliota. Vaasankadullehan se kyllä sopivasti osuukin.

Keikan jälkeen isoveljeni pakeni paikalta ja heti tultiin ulko-ovella onnittelemaan, että hyvin vedetty! Kyse on Joel Zidane-ilmiöstä. Sama nenä, sama leuka, eri tukka. Jos en vastaa iloiseen tervehdykseen kylillä, älkää loukkaantuko, koska se en välttämättä ole minä!

Tänään oli Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteen haastattelu. Kuvauksen aikana Joel kiipesi puuhun ja jäljittelimme Michaelangelon kuuluisaa freskoa. Minäkin olen Vatikaanissa käynyt, mutta Sixtuksen kappeli oli remontissa. Todellisen muistijäljen puutteessa apinointimme perustui erinäisiin populaarikulttuuriviittauksiin. Vatikaanin reissulla jouduin lisäksi ostamaan kadulta Italia Champions 2006 t-paidan, koska Pietarinkirkkoon ei hihattomassa ollut mitään asiaa. Kyllä sapetti.

Pomo toimitti meille tänään lisää levyjä. Tilitimme vain osan levynmyynnistä saaduista rahoista, koska taloudenpitomme on ilmeisesti samalla tasolla kuin silloin, kun ala-asteen leirikouluaikaan aloitimme liiketoimintamme. Pomo oli kuitenkin kesäpartasillaan leppoisalla tuulella ja takaluukku täynnä RTV:n tuotteita. Selvisimme ilman Pomon "tilitystä".

Olemme matkalla Tampereelle. Tänään luvassa keikka O'Connell'sissa. Huomenna Vastavirtarock Kokemäellä. Vastavirran keikka on historiallinen sikäli, että 2007 samalla festarilla tapasin ensimmäistä kertaa erään Joel Mäkisen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti