Wou wou i jee, hii ni giza!
Perjantai. Toivoa täynnä. Aamu alkoi autokoululla kun allekirjoittanut suuntasi laina-Opelinsa kohti teekkarikylää. Harva tuntee reitin, vielä harvempi jättää ajo-ohjeet lukematta. Ajoin sinne tänne, intuition varassa, ja hurmio vaihtui harmioksi. Töölön torin symmetria tarjosi kääntöpaikan. Helsingin keskustan läpi on helvetin mahdotonta ajaa alle tunnissa.
Otaniemessä odottivat laupiaat samarialaiset Pekka ja Jukkis, jotka mukiloinnin sijaan ottivat minut syleilyynsä – oletin pysyväni yhtyeessä. Opel täyttyi ääriään myöten ja siirryimme nauttimaan teekkareille varta vasten tehtyä apetta. Ruokaillessa keskustelimme eräästä nuoresta musiikkijournalistista, jonka musiikillisesta menneisyydestä oli kahdenlaista tietoa. Ivallinen nokkeluus on pohjimmiltaan estyneisyyden muoto ja jokainen toimittaja on salaa halunnut olla tekijä. Ei kukaan ole arvosteluihin tykästynyt.
Puhuimme myös Ropecon-roolipelitapahtumasta jossa olin monta vuotta sitten viettänyt yhden kusenpolttaman viikonlopun. Pekka kertoi nähneensä läskin ninjan Alepassa. Roolipelaaminenkin on estyneisyyden muoto.
Varastimme kahvit ja matkasimme Musiikkitaloon. Kuinka rock voi olla yhtye joka äänittää Sibelius-Akatemian studiossa? Rock on toisaalta menettänyt jo rehellisen kapinansa. Pimeyden osaksi jää pöyhkeä proge.
Näin sinut unessa-kappale on saanut jo monta väännöstä, heikompana kenties Pekan selitys alienista Jukkiksen sisällä: ”Näin sinut Jukessa.”, vahvimpana ”näin sinut budeissa”.
Wou wou i jee, hii ni giza!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti